Nyt on aika siirtyä eteenpäin. Sairauteni vaikuttaa olevan vaikeasti voitettava, ja olen kuullut että CFS on ainoa sairaus, josta paranee kun ei yritä liikaa. Tiedän mitä se tarkoittaa minun kohdallani. On lakattava etsimästä parannuskeinoa, jota alituiseen etsin, vaikka koen hyväksyneeni tämän tilanteen. Pitäisi päästää vaan irti pelosta ja ahdistuksesta. Se ei paranna, että on koko ajan huolissaan ja stressaantunut. En tule paranemaan luultavasti koskaan ennalleen, ja pystyn suhtautumaan siihen neutraalisti. Se ei ole sama asia kuin luovuttaminen. Niin kauan kun olen elossa ja hengitän, en ole luovuttanut. En siis tahdo kuulla keneltäkään että älä luovuta tai sun on pakko parantua. Jos jonkun on vaikea hyväksyä minut kroonisesti sairaana, se ei ole minun ongelmani. Olen käsitellyt blogin kautta sairastumistani, mikä on tietysti ollut vaikeaa. Ensimmäiset 20 vuotta elämästäni olen ollut terve ja aktiivinen urheilija, ja yhdessä yössä menetän toimintakykyni. Siinä on käsiteltävää kerrakseen, mutta alan hyväksyä sen nyt kun voin todeta että tästä ei parannuta tahdonvoimalla. Asiat etenee omalla painollaan ja minua tutkitaan vielä. Adrenaliinikokeilu on nyt jäissä. Se paransi merkittävästi verenkiertoa ja sydämen työskentelyä, sekä poisti huimauksen. Myös rannekivut lähti. Kuitenkaan se ei toiminut unettomuuten toivotulla tavalla, niin päätin jättää sen toistaiseksi.

Lopetan sairasblogin pitämisen vuoden loppuun mennessä. En aio enää puida vointiani, koska se on tasaisen vaihtelevaa, tulee varmaan aina olemaan. Krooninen sairaus on nyt osa minua, ja hyväksyminen on ollut helpompaa kun olen ymmärtänyt että erityisherkkyys selittää osittain miksi kävi niinkuin kävi. Haluan kehittyä ihmisenä ja keskittyä aina vain tähän päivään ja olla hetkessä läsnä. Ei enää menneiden murehtimista ja tulevaisuudesta huolestumista. En aio tavoitella sellaisia asioita joita yhteiskunnassamme ihannoidaan, vaan sellaisia asioita jotka saa mut voimaan paremmin. Myös läheisten olisi hyvä hyväksyä se että olen vaikeasti sairas, jotta voitaisiin keskittyä hyviin asioihin. Vain perhe tietää ja näkee miten vaikeaa välillä on näiden oireiden kanssa, ja että niiden kustannuksella ei tule pelleillä. En parane vitseillä tai vähättelyllä. En huudolla tai naurulla. Harmonia ja tasaisuus on ihan kultaa oireille, ja ettei saa liikaa aistiärsytystä ja stimulointia kerralla, mikä vie hermoston ylikierroksille ja uuvuttaa.

Blogin aloittaminen oli ehdottomasti hyvä juttu ja se on auttanut paljon. Ihanaa että joku myös on lukenut näitä juttuja ja saanut apua. En kuitenkaan pysty olemaan ilman blogia enää, joten päätin aloittaa ruokablogin vuoden vaihteessa, jota tulen päivittämään varmasti hyvin satunnaisesti. Tarkoitus olisi tehdä pääasiassa terveellisempiä herkkuja, raakakakkuja, paleoruokaa ja mitä nyt ikinä satun keksimään. Tietysti sillä ehdolla että pystyn ylipäätään mitään tekemään. Inspiraatiota kuitenkin löytyisi. Selkeä tyyli on vielä miettimättä, nimeäkään en vielä tiedä, mutta siellä ei enää puhuta sairaudesta – se on varmaa. Linkitän uuden blogin sitten tänne.

Tack och adjö!

Mainokset